Etusivu

Mikä tekee omasta hifi-järjestelmästä hyvän?

Hifikrug.fi on nettisivu, jonka kautta löydät tietoa hifijärjestelmistä, kaiuttimista, kotiteattereista ja muista äänentoistoon liittyvästä elektroniikka-, ja akustiikkasuunnittelusta. Sivuston aihealueet kattavat myös tietoa eri kaiutin-, ja audioalan merkeistä ja niiden parhaista ja huonoista puolista. Lisäksi käsittelemme myös autohifijärjestelmiä ja parhaita ominaisuuksia. Hifi-harrastus kuuluu monien kotiharrastuksiin, sillä etenkin viihdettä, kuten musiikkia, elokuvia ja tv-sarjoja paljon kuluttavat henkilöt haluavat kokea viihde-elämyksiä kunnon äänentoistolla.

Hifijärjestelmiä on vähintään yhtä paljon erilaisia kuin niiden rakentajia. Suurimmalle osalle ihmisistä riittää tavalliseen musiikin kuunteluun esimerkiksi 2.0-järjestelmä hyvillä aktiivikaiuttimilla, joissa vahvistin on rakennettu kaiuttimen sisään. Jos huone on iso, voidaan myös hankkia neljä kaiutinta kaikkiin huoneen kulmiin, tai toisaalta kunnon elokuvakatsojalle 2.1-, tai 3.1-kaiutinjärjestelmät omalla bassokaiuttimella ovat oiva valinta, sillä elokuvat sisältävät usein matalan taajuuden ääniä. Myös esimerkiksi konemusiikkia kuuntelevien kannattaa panostaa myös subwooferiin eli matalien taajuuksien kaiuttimeen.

Miten rakentaa oma ensimmäinen hifi-järjestelmä? Aloittelijan vinkit hifijärjestelmän rakentamiseen

Oletko rakentamassa ensimmäistä hifijärjestelmää? Ota nämä seikat huomioon, kun valitset ensimmäisiä laitteita omaan järjestelmääsi.

Kuvitellaan tilanne: Olet päättänyt sijoittaa huomattavan summan rahaa korkealaatuiseen audiojärjestelmään, joka sisältää muun muassa kaiuttimet, soittimet, ja jopa pieniä viilauksia tilan akustiikkaan. Olet lisäksi tehnyt paljon pohjatyötä ja taustatutkimusta, ja päättänyt, minkämerkkiset laitteet haluat omaan asuntoosi ostaa. Olet siis juuri oikealla polulla todellisen audioelämyksen rakentamiseksi!

Yksi oman hifijärjestelmän suunnittelun parhaista puolista muihin audiojärjestelmiin verrattuna on tietysti se, että saat rakentaa järjestelmän juuri sellaiseksi, kuin itse haluat. Tämän lisäksi järjestelmän jokainen laite voidaan suunnitella juuri siihen käyttöön mihin on tarpeellista. Näin oman hifijärjestelmän tuottamasta äänimaailmasta saadaan juuri omanlainen ilman kompromisseja.

Mutta miten hifijärjestelmä käytännössä rakennetaan? Mitä kaikkea hyvän kokonaisuuden luomiseksi tarvitaan? Todellisen hifijärjestelmän rakentamiseksi kannattaa ottaa ainakin seuraavat asiat huomioon:

Laitteet äänentoistoon – Mistä ääni tulee?

Hifijärjestelmän rakentamisen ensimmäinen vaihe on miettiä, mitä audiolaitetta käytetään äänen tuottamiseen. Voit esimerkiksi pitää musiikkia tietokoneella erillisinä tiedostoina tai soittaa musiikkia Spotifyllä älypuhelimen välityksellä. Toisaalta taas, jos olet esimerkiksi vinyyliharrastaja, kannattaa panostaa kunnon levysoittimeen. Jos sinulla on iso cd-kokoelma, voit hankkia soittimen, joka soittaa sekä cd-levyjä että vinyylejä.

Vahvistin

Kun rakennat kunnon hifijärjestelmää, audiolaitteiden lisäksi yksi tärkeimmistä laitteista, joka kannattaa hankkia, on vahvistin. Vahvistin nimenomaisesti vahvistaa ulostulevan äänen niin, että kuuntelijan ei tarvitse erikseen säätää äänenvoimakkuutta tai esimerkiksi eri äänitaajuuksia muista hifijärjestelmän osista. Vahvistin toimii hifijärjestelmän aivoina, ja kontrolloi kaikkea muuta sen ympärillä. Vahvistimia on todella paljon erilaisia, joista esittelemme tässä kaikista tunnetuimmat mallit:

Päätevahvistin eli tehovahvistin on vahvistin, joka vahvistaa hifijärjestelmässä musiikkilaitteesta tulevan äänen sellaiseksi, että signaalin teho riittää tuottamaan kaiuttimissa halutun äänenvoimakkuuden. Päätevahvistin on se tavallisin vahvistin.

Esivahvistin on vahvistintyyppi, joita käytetään esimerkiksi DJ:n käyttämissä miksereissä ja studioissa.

Viritinvahvistin on hyvin perinteinen kotiteatterivahvistin, joka sisältää tavallisesti radion, esivahvistimen ja päätevahvistimen samassa paketissa. Lisäksi samassa kotelossa voi olla esimerkiksi CD-soitin, Blu-ray, DVD-soitin tai levysoitin. Viritinvahvistin on yleisin vahvistintyyppi, joita käytetään myös paljon kotiteattereiden hifi-järjestelmissä.

Kaapelit

Kaapeleita käytetään hifijärjestelmässä sekä laitteiden kytkemisessä toisiinsa, että äänen saamiseksi ulos kaiuttimista. Jos olet ostamassa kokonaista järjestelmää, kannattaa panostaa räätälöidyn mittaisiin kaapeleihin, joita on saatavilla useista hyvin varustelluista hifiliikkeistä.

Kaiuttimet

Vahvistimen, kaapeleiden ja audiolaitteen lisäksi tarvitset hifijärjestelmään kaiuttimet, joiden tarkoitus on tietysti toistaa musiikkia. Tärkeimmät kaiuttimia koskevat kriteerit ovat kaiuttimien koko, hifijärjestelmälle varatun huoneen koko, ja miten kaiuttimet asennetaan huoneeseen. Tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kaiuttimen suuntaus ja huoneen yleisakustiikka. Kannattaa huomata, että iso koko ei nykyään enää tarkoita kaiuttimien kannalta parasta ääntä. Et siis tarvitse suurikokoisia kaappeja rakentaaksesi laadukkaan äänentoistojärjestelmän.

Tämä paketti riittää loistavasti hyvän hifijärjestelmän rakentamiseen, eikä kyse ole siis tämän monimutkaisemmasta asiasta. Hifin harrastamisen mielekkyys perustuukin siihen, että voit itse valita yksityiskohtien asteen, mutta myös pikkupaketilla pääsee todella hyvään soundiin ja lopputulokseen. Käytit sitten hifiä vinyylilevyjen, Spotifyn, tai vaikkapa Netflix-elokuvien toistamiseen, hyvät kaiuttimet ovat viihteen ydin. Kun kerran olet kuunnellut lempilevysi korkealaatuisena hyvistä kaiuttimista, et enää ikinä halua vaihtaa kaiuttimia halvempiin vaihtoehtoihin.

Lue lisää mielenkiintoisia artikkeleita sivulta!